Vitriinin täyte nyt

 

Vitriinissä on enemmän ja joskus vähemmän vaihtuva näyttely kauniista esineistä. Mummolasta (tämäkin) peräisin oleva vitriini on olohuoneessa vähän niinkuin taulun tai avohyllyjen korvike.

Aalto -malja saatiin lahjaksi tänä jouluna.

Kehykset mummolasta. Jep joulu meni jo :)

  

Mariskoolit viehättävät edelleen.

 

Nämä kynttilälyhdyt ovat suht usein käytössä.

Pähkinät joutaisi jo pois, mutta ihanat suovillat jää.

Joulupallot lähti, eli näihin jotain täytettä?

Ja vielä kerran Aaltoa.

Vaarinkaljapullot ovat tietenkin mummolasta.

Pöhkö idea?

Saimme muutama vuosi sitten lahjaksi Familonin peitot. Varmasti oikein laadukkaat ja kalliit, mutta aivan liian lämpimät meille. Pakkasin peitot varastoon, kunnes pari viikkoa sitten törmäsin niihin taas. Aivan naurettavaa: kalliit peitot turhan panttina minimalistin varastossa. Laitoin peitot myyntiin laihoin tuloksin. Sitten mieleeni tuli hullu ajatus tehdä peitoista päiväpeite.

Vähän kyllä toivon, että joku haluaa peitot vielä ostaa, sillä onhan tuo nyt vähän viritys. Peitot pitäisi ommella yhteen, ja ei taitaisi mahtua tuo "päiväpeitto" sitten enää edes taloyhtiön isoon pesukoneeseen. Jos tuota nyt muutaman päivän katselisi ja päättäisi onko pöhkö vai ei. Näitä kuvia katsellessa alan kyllä kallistumaan pöhkön puolelle :D

Nahkapalli

Tämä mummulasta peräisin oleva nahkapalli on kenties niin kreisi, että se on jo hieno! Varmastikin 70-luvulta peräisin oleva kuutio on jotenkin niin symppis, että haluan pitää sen meillä, vaikken olekaan sille vielä täydellistä paikkaa löytänyt. Nyt se majailee olohuoneessa yhtenä ekstra istuimena, ja mikä ettei se sovi olkkariin aika passelisti.

Kerrostaloasunto - paras koti meille!

Yleinen käsitys on, että viimeistään kun perhe perustetaan, halutaan muuttaa vähintäänkin omalla pihalla varustettuun rivitaloasuntoon tai mielellään omakotitaloon. Jostain tutkimuksesta muistelen lukeneeni, että näin se meneekin suuremmalla osalla.

Mäkin joskus ajattelin, että kun olen perheellinen, asun omakotitalossa. Ei se ollut niinkään unelma tai haave, vaan tavallaan mielikuva siitä miten perheen tulisi elää. Kun olimme ostamassa nykyistä asuntoamme, katselin myös rivariasuntojen ja omakotitalojen myynti-ilmoituksia. Aika pian unohdin ne, ensinnäkin ensiasunnoksi korkean hinnan vuoksi, ja toiseksi miehen järjen äänen takia. Hän muistutti miten paljon jo pelkissä ulkotöissä on hommaa. Lumityöt, haravointi, hiekoitus, talon julkisivun kunnossapito, rännit, nurmikko, kasvien/puiden/kukkapenkkien hoito. Näistähän töistä jotkut kai ihan pitävätkin, mutta itse en niistä nauti. Päinvastoin. Ajatus lumitöistä liian aikaisin aamulla paukkupakkasessa puistatti.

Alkuperäinen pohjapiirros meidän kodista.

Monille omakotitalo on ehdoton tilan vuoksi. Halutaan iso omakotitalo, jossa on paljon tilaa, monta huonetta ja suuri piha. Pikkuhiljaa talo, varasto ja autotalli täyttyvät tavaroista, kun kerran sitä säilytystilaa löytyy. Olen oikeasti kuullut erään ihmisen etsivän isompaa asuntoa, koska tavarat eivät mahdu enää entiseen! Voidaankin miettiä kummassa käytännössä on enemmän vapaata liikkumatilaa 150 neliön tavaroita täynnä olemassa omakotitalossa, vai 80 neliön minimalistisessa kerrostaloasunnossa?

Parasta kerrostaloasumisessa on sen helppous. Joku muu tekee ne ärsyttävät pihatyöt ja miettii julkisivun kuntoa. Kun säilytystilaa on vain vaatehuone ja häkkivarasto, ei tavaraa vaan yksinkertaisesti pääse kertymään tolkuttomia määriä. Kerrostalossa on aina lämmin. Omakotitalossa saa hytistä villasukat jalassa nenä jäässä. Okei, tämä oli yleistys, mutta näin olen itse kokenut asian.

Tämä ei ole minun unelma. Lähde: designtalo.fi

Kerrostaloasuminen on toki vähän kaupunkilaisten juttu. En haluaisi enää koskaan asua maalla, tai uinuvassa omakotitalolähiössä. Rakastan kaupungissa asumista, ja sitä miten voin lähes kotiovelta hypätä bussiin ja olla hetkessä keskustassa. Tai ottaa pyörän alle ja polkaista torille hedelmiä hakemaan. Emme toki asu nytkään aivan keskustassa, mutta lähempänä kuin mitä se olisi meidän budjettiin sopivassa omakotitalossa.

Silti en sano ei koskaan omakotitalolle, varsinkaan rivitaloasunnolle. Mielipiteethän voi tunnetusti muuttua. Rivari olisi meille oiva vaihtoehto, pieni piha voisi olla ihan kiva. Miinuspuolia saattaisi olla kaksitasoinen asunto (portaat), liian kaukainen sijainti ja ne pihatyöt.

Ruma esine

Yh, mikä ei kuulu joukkoon?

 

Joskus minimalismi -termi oli minulle todella vieras. Kuvittelin aution, kaikuvan, valkoisen kodin, jossa on yksi kummallinen koriste-esine. Nyt ymmärrän, että minimalismi on ajattelutapa. Jollekin se voi tosiaan tarkoittaa edellä mainitun kaltaista kotia, jollekkin jotain runsaampaa. Minulle minimalismi on turhasta luopumista. Karsin tavaraa edelleen, ja vältän uuden ostamista. On vapauttavaa, kun ei koko ajan tarvitse haluta jotain uutta. Jotain vielä parempaa, jotain kivaa, jotain mitä muka tarvitsee.

Kun tavara on minimissä, ne kaikki jäljellä olevat pitää olla just eikä melkein. Oikeesti todella iso kiitos vanhemmilleni, joilta sain kesällä lahjaksi ison kassillisen vessa- ja talouspaperia! Mutta. Talouspaperi oli sitä kuviollista sorttia. Kun siivoan keittiötä, tungen talouspaperirullan kaappiin, mutta se on käytössä niin usein, että se on aina esillä. Kun tavaraa on vähän esillä, niin haluan että jokainen tavara on omaan silmääni kaunis. Jos nyt talouspaperirulla yleensäkään voi olla kaunis. Kuviollisena se ei ainakaan ole.

Nykyään ajattelenkin, ettei minun tarvitse sietää rumia esineitä kodissani. Jos en löydä täydellistä, en osta mitään. Odotan kunnes täydellinen tulee eteeni, vaikka se kestäisi kauan. Voi käydä niinkin, etten kohta enää tarvitsekkaan jotain muka siinä hetkessä niin tärkeää. Niin käy usein. Epämieluisat lahjat lahjoitan eteenpäin niitä oikeasti tarvitseville. Talouspaperia on vielä jokunen rulla jäljellä, ne toki käytän loppuun :)

Lisää tauluja

Vihdoinkin senkki sai kaverikseen tauluja. Ajatuksena on, että kehykset pysyy, kuvat vaihtuu. Kaikki kehykset löytyivät minulta jo ennestään ja alunperin ne olivat kaikki vähän eri värisiä. Pienen maalisutaisun jälkeen ne sopivat hyvin yhteen. Tällä hetkellä kehyksiin valikoitui lapsen 1-vuotis potretteja, joten siksi sydämet :)

Mistä tätä tavaraa tulee!?

Vältän kaiken turhan ostamista, mutta miksi silti joudun edelleen inventoimaan tavaroista uhkaavasti täyttyvää vaatehuonetta? 

Brion hella oli tarpeellinen ja toivottu joululahja.

Mies:

Olen tartuttanut mieheeni minimalismin ajatuksen, mutta silti hän ostaa tavaraa. Ja tietenkin ihan tarpeellisiakin juttuja, mutta väitän että suurin osa on silti turhaa. "Ostin, kun halvalla sai" -lause ei ole tässä yhteydessä täysin vieras.

Lahjat:

Kun käyn tavaroitani läpi, huomaan että kodistani poistettavat tavarat ovat hyvin usein lahjaksi saatuja. Merkkipäivien lähestyessä voisikin muistuttaa lahjojen tarpeettomuudesta, tai sitten toivoa selvemmin aineettomia lahjoja.

Lapsi:

Kaikkea tarvitaan, ja kohta vaatteet ovatkin jo pieniä ja turvakaukalo tarpeeton jne. Varsinkin, kun vielä tässä vaiheessa säilytämme tarvikkeet ja hyväkuntoisimmat vaatteet. Toki tässäkin asiassa voisi vielä miettiä, mikä kaikki on oikeasti tarpeellista. Tavaralahjoja lapsi saa valtavasti, vaikka olenkin yrittänyt pyytää lahjaksi elämyksiä ja aineettomia lahjoja. 

Jo olemassa olevat tavarat:

Niitä on edelleen liikaa. Iso laatikollinen kangaspaloja, joista joskus muka ompelen jotain. Yli kymmenen huivia, joista käytän ehkä kahta. Korkokenkiä, joita en koskaan käytä. Tavaran karsiminen siis jatkukoon.

Noniin, syylliset löydetty!

Taulu

 

Isovanhempieni kotona oli paljon suomalaisten taiteilijoiden maalauksia. Tämä taulu on yksi niistä, Aares Sallin vuonna 1980 maalaama "Jäätyvä Ounasjoki". Tällä hetkellä taulu on meillä lainassa, ainakin nyt se sopii sisustukseemme täydellisesti. Pidän tästä paljon enemmän kuin nopeasti kasatusta kangastaulusta. Muistan kun kymmenen vuotta sitten vihasin tylsiä maisematauluja yli kaiken. Mielipiteet ja sisustusmaku voivat todellakin muuttua :)

ps. Hyvää uutta vuotta! Pidin bloggauksesta sen enempää suunnittelematta vähän taukoa, nyt olen taas takaisin.