Viime päivinä olen törmännyt useaan artikkeliin turhasta tavarasta. Ensin luin Lähiömutsin jutun rotinoista, jossa synnytyslaitokselta kotiin palanneelle perheelle toivotaan vauvalelujen sijasta ruokaa. Seuraavaksi vastaan tuli Oma Koti Valkoinen -blogin kirjoittajan haastattelu tavaran karsimisesta. Lopulta ajelehdin toviksi lukemaan minimalismi -blogeja. Miten inspiroivia ne ovatkaan!
Viimeiseksi luin Roosa Murron kolumnin kierrättämisen tekopyhyydestä. Kierrätys on monille nykyään tavallaan yksi kotityö muiden joukossa. Sitä pidetään hyväksyttynä tapana pitää koti siistinä ja vapaana turhasta tavarasta. Siis aivan kuin lian pyyhkiminen. Itse olen kuitenkin jo herännyt kirppisrumban järjettömyyteen, sillä aivan samalla tavalla kuin liika tavara ahdistaa, myös sen läpikäyminen vähintään pari kertaa vuodessa ahdistaa. Miksi ihmeessä ostamme tavaraa vain sen takia, että voisimme laittaa sen eteenpäin hetken kuluttua?
Ennen ajattelin, että tavara on vain käyttöesine, joka tarpeettomaksi muuttuessaan heitetään menemään tai lahjoitetaan eteenpäin. Koskaan en kuitenkaan ole ymmärtänyt koko ajan uuden tavaran ostelua vain ostamisen ilosta. Kaikista karmaisevinta on rakkaus tavaroihin. Nykyään ajattelutapani on muuttunut hitusen. En edelleenkään voi sietää ihmisten ripustautumista tavaroihin, mutta ehkä pieni rakkaus auttaisi ostamaan vain todelliseen tarpeeseen ja pitämään laadukkaasta tavarasta huolen. Kun tavara sitten olisi monen vuoden päästä kulutettu loppuun, sen voisi hyvillä mielin hävittää.
Ajatuksen tavaran laadusta pidän mielessäni, vaikkei mulle nykyään olekaan vaikeeta olla ostamatta turhaa tavaraa. Kun tavaran karsimisen makuun pääsee, siitä tulee niin mielettömän hyvä fiilis, ettei halua pilata sitä uudella roinalla. Myös se, ettei osta uutta tavaraa, on itsessään jo kiva tunne. Viimeaikaiset jutut turhasta tavarasta ovat inspiroineet minua karsimaan vielä enemmän ja tarkastelemaan tavaroitani vielä kriittisemmin.
Päämääräni on avara ja kaunis koti, sellainen jossa on vain tarpeellisimmat tavarat omilla paikoillaan. Koti, jossa tavaroita ei tarvitsisi säännöllisin väliajoin inventoida. Vaikka olen samaa mieltä Roosa Murron kanssa nyt, niin entinen minä oli toisenlainen. Siispä kierrättäminen osaltani vielä jatkuu. Tätä kirjottaessa tuli mieleeni yksi järjetön tapani säilyttää kauniita, mutta turhia tavaroita. Esimerkiksi muutama hajuvesi, joita en käytä, mutta en voi heittää poiskaan, sillä nehän ovat olleet kalliita ja pullot ovat kauniita. Siellä ne vievät tilaa vessan kaapissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti