Minimalistin kotiin tuli nojatuoli.

Olen viime päivinä pohtinut kuinka hyvin minimalismi ja sisustusblogi sopivat yhteen. Olen yrittänyt etsiä hyviä, inspiroivia sisustus+minimalismi -blogeja, mutta en vain löydä etsimääni. Blogeissa ostetaan ja halutaan, tehdään ostoskollaaseja, mietitään pitäisikö sittenkin hankkia uudet keittiön tuolit. Toki minimalismista, tavaran karsimisesta, yksinkertaistamisesta ja turhasta luopumisesta on monia (todellakin inspiroivia) blogeja, mutta ne eivät ole sisustusblogeja. 

Minäkin postaan nykyään aika usein jostain uudesta huonekalusta tai sisustusesineestä. Oikeastaan siis vanhasta, mutta meille uudesta. Meillä on toki tässä vähän erikoistilanne parin vuoden takaisen isovanhempieni talon tyhjentämisen ja omien vanhempieni tavaroiden säästämismentaliteetin vuoksi. On helppoa valita näistä tavaroista omaan kotiin jotain, mitä hiljattain remontoituun kolmioomme tarvitsemme. Jos minun pitäisi ostaa esimerkiksi tarvitsemani lattiavalaisin kaupasta, saattaisi siihen kulua tovi jos toinenkin ja puntaroisin esineen todellista tarvetta viimeiseen saakka. 

Ajattelinkin postata vastaisuudessa enemmän myös siitä, mitä en tuonut kotiimme, mitä en ostanut, mitä ilman pärjäämme ja niin edelleen. Pari vuotta sitten sain totaalisen tavara-ahdistuksen. Siihen asti olin pyrkinyt kyllä välttämään turhaa tavaraa, mutta tavarainventaarioita ja kirppisrumbaa piti silti harrastaa. Siispä tavaraa lähti aiempaa radikaalimmin kiertoon ja uuden tavaran ostamisen ja hankkimisen laitoin aivan minimiin. Entisessä elämässä tässä kevään korvalla olisin raivannut kaapit ja varannut kirppispöydän, nyt sille ei ole tarvetta. Tavaran karsimisen tulokset alkavat näkyä ja tuntua. Kaapit eivät enää pursua, vaan pysyvät väljinä.

 

Sain myös ahaa-elämyksen tavaroiden oikeista paikoista ja sen merkityksestä järjestykseen. Olin aina kuvitellut, että olen järjestelmällinen ihminen. Kodissamme kyllä periaatteessa oli omat paikat kaikelle tavaralle, mutta se ei oikein auta jos kukaan muu ei tiedä mihin mikäkin tavara kuuluu. Ihan turhaan olen siis kironnut tähän asti, kun miehen jäljiltä tavarat ovat missä sattuu. Ensimmäinen nimikointi projekti on vaatehuone, jota viikonloppuna jo aloittelin. Siitä lisää myöhemmin!

Ja nämä kuvat ovat vanhasta, meille uudesta, nojatuolista. Sen paikka tulee olemaan varmaankin lastenhuoneessa beigen sohvan tilalla tai sitten olohuoneessa valkoisen korituolin tilalla. Jokatapauksessa pappan nojatuoli tuli jäädäkseen, minun makuuni taas kerran aivan ihana, vaikka vähän vuosien saatossa kärsinyt onkin.

Tv-taso

 

Tässäpä hieman meidän tv-tason esittelyä. Ette varmaan yhtään arvanneet, että myös tämä huonekalu on kulkeutunut meille mummolasta? :) Taso on oikeasti hyllykokonaisuuden alaosa, joka jo odotti kaatopaikalle menoa ulkosalla pressun alla. Fiksuna lähdin kunnostamaan tätä tietenkin vaikeimman kautta, eli hiomalla ja valkolakkaamalla. Hiomakone lauloi ja lakkaamisessa sai olla myös aika tarkkana. Jälkiviisaana tuohon olisi pitänyt lyödä Otexit ilman suurempaa hiontaa ja maalia päälle. Tosin maalikerroksista olisi saattanut tulla aika paksu ja näin ollen esimerkiksi noiden vetolaatikoiden käytettävyys olisi voinut vaikeutua. 

Tommonen siitä nyt kuitenkin tuli, ja aika kiva mun mielestä. Alkuperäinen väri oli kellertävän punertava viilu, raskaat metallivetimet vaihdoin Ikeasta ostettuihin kepeisiin muovivetimiin. Tason sisältä löytyy tietokone ja lastenkirjoja, eli ei oikeastaan juuri mitään. Toisaalta se kätkee sisäänsä paljon johtoja, jotka ilman tv-tasoa olisi hankala piilottaa. Toisin sanoen, vaikka televisio kiinnitettäisiinkin seinään, tv-taso mitä luultavammin jäisi paikalleen.

Projekti: lastenhuone

 

 

Tämä huone on kaikkea muuta kuin valmis, mutta onhan tämä onneksi jo muuttunut vähän enemmän lastenhuoneen näköiseksi. Kymmenen vuotta vanha beige sohva ei sovi huoneeseen yhtään, mutta siinä on kyllä niin kiva itse köllötellä kun lapsi leikkii vieressä lattialla tai kun luetaan yhdessä kirjoja. Sohva kuitenkin lähtee, heti kun keksin sen tilalle jotain. Vanhemmiltani lainassa oleva mattokin on hätäratkaisu leikkialustaksi betonilattian päälle. Sohva ja matto ovat huoneeseen todellakin liian beigejä, mutta onneksi ne menevät vaihtoon.

Taas tuli hyötykäyttöön jotain omasta lapsuudestani: Niemen tehtaiden pieni pöytä ja tuolit, saman valmistajan siis kuin tuo vanha pinnasänkykin. Aika söpöt, vai mitä? Huoneessa oli vanha Ikean paperinen jalkalamppu, jonka annoin pois. Tunnelmavalon virkaa toimittaa nyt verhojen taakse ripustettu valosarja. Synttäreiltä jääneet pom-pomit saivat vielä jäädä esille. Vaikka kyseessä on tytön huone, en ole mitenkään tarkoituksella valinnut huoneeseen punaisia sävyjä. Vaaleanpunaisia tavaroita on paljon saatu lahjaksi, ja esimerkiksi tuo Marimekon Lumimarja tyynyliina multa löytyi jo ennestään. Aina kun ajattelin, etten sisusta tytön huonetta stereotyyppisen vaaleanpunaiseksi ;)

Projekti jatkukoon. Toivottavasti saan seuraavaksi raportoida sohvan korvaajasta ja uudesta matosta. Hyvää viikonloppua!

Vaatehuone

Kuva täältä

Tältä sen pitäisi näyttää...

Mutta miksi se näyttää tältä?

Niin kamala, että silmiin sattuu. Moni varmaan ajattelee, että mitä väliä se on miltä vaatehuone näyttää. Eihän se tärkein sisustettava huone olekaan, mutta miksi se ei voisi jatkaa kodin yksinkertaista ja harmonista linjaa? Suurin ongelma tietysti on, että tähän huoneeseen kuuluukin säilöä tavaraa, päinvastoin kuin kotimme muissa huoneissa.

En osaa päättää, onko vaatehuone hyvä vai huono asia. Ehkä järkevämpää olisi laittaa vaatehuoneen neliöt makuuhuoneisiin, ja niihin omat säilytysratkaisut. Vaatehuoneeseen myös mahtuu tavaraa aivan älyttömiä määriä, aina on tilaa säilyttää jotain isompaakin tavaraa. Esimerkkinä nyt vaikkapa tuo kunnostamani työpöytä. Sen sijaan, että tekisin päätöksen mihin tavara menee, säilön sitä vaatehuoneessa.

Olen viimeistellyt kotimme sisustusta tasaiseen tahtiin, mutta tällaisena nuukailijana on vaikea panostaa huoneeseen, joka on olemassa vain tavaraa varten. Monta kertaa Ikeassa kierrellessä olen katsellut mustia kivoja säilytyslaatikoita, mutta piheys iskee aina siinä vaiheessa, kun tajuan että monesta pikkulaatikosta tulee aika iso yhteissumma. Panostus kyllä kannattaisi, jotta vaatehuone olisi vähän nätimpi paikka.

Sydäntä riipaisee silti, kun ajattelen, että jotain pitäisi ostaa. Ja vieläpä uutena. Ellen sitten keksi jotain vanhasta uutta -säilytyslaatikko tuunausta. Sitä kehitellessä unelmoin säilytyslaatikoista tähän tyyliin:

Ikeasta

Tavarasta luopumisen tuska

 

 

Siivosin keittiön kaappeja ja törmäsin sekalaiseen kokoelmaan aterimia. Pari kiinalaista haarukkaa, Sorsakosken lusikka, haarukka ja veitsi, Savonian jäätelölusikka ja tuskin suomalainen, pupun kuvalla varustettu pikkuveitsi. Mistä ihmeestä lie nekin tulleet?! No minä niitä sitten SPR:n Konttiin antamaan, kun mies takertuu näihin Sorsakoski ja Savonia aterimiin. Tästä tuli mieleen, miten ihmisillä on erilaisia syitä pitää jokin itselle turha tavara. Miksi on niin vaikeaa luopua tavarasta? Syitähän on lukuisia, mutta tässä tulee nyt muutama syy, jotka ovat itselleni olleet aikoinaan (ja joskus vähän vieläkin) niitä vaikeimpia.

"Koska tämä oli kallis / design-tuote / merkkituote."
Joillekin kalliit tavarat ovat itseisarvo, ja olivat minullekin joskus. Vaikka en ikinä käyttänyt valkoisia maalaisromanttisia pellavaisia Lexingtonin kangasservettejä, en edes harkinnut luopuvani niistä. Nykyään ajattelen, että aikoinaan tekemäni kalliit virheostokset pitää hyväksyä virheinä, joista nyt otan opikseni. Vaikka tavara viruisi monta vuotta käyttämättömänä kaapissa, en tule saamaan rahojani takaisin.

"Koska siihen on käytetty niin paljon aikaa ja vaivaa."
Tämä menee osittain samaan kategoriaan kalliiden tuotteiden kanssa. Olen tehnyt aina paljon itse: ommellut, maalannut, askarrellut ja tuunannut. Säilytin pitkään ensimmäisen opiskeluvuoteni tekeleitä, vaikka ne olivat aivan hirveitä eikä niille ollut mitään käyttöä. Vain koska niihin oli kulutettu niin paljon verta, hikeä ja kyyneleitä. Tavaran, johon on melkein uhrattu mielenterveys, ja joka silti on aivan kaamea ja käyttökelvoton, ainoa oikea paikka on kierrätys.

"Koska aion vielä joskus käyttää tätä / tehdä tästä jotain."
Kun on luonteeltaan väkertäjä, niin kyllähän sitä askartelumateriaalia kertyy. Olen nyt määritellyt askartelu-, maalaus- ja ompelutarvikkeille omat järkevän kokoiset laatikot, joihin tavaroiden tulee mahtua. Siltikin matskua on liikaa siihen nähden kuinka paljon oikeasti teen niistä jotain. Muiden tavaroiden kohdalla alan päästä aika hyvään "jos en ole vuoteen tätä tarvinnut, en tarvitse sitä ollenkaan" -systeemiin.

"Koska sain sen lahjaksi."
Onneksi nykyään on lahjalistat ja niitä noudatetaan hyvin. Yleinen toive on myöskin toivoa rahaa ja elämyksiä, ja onneksi tätäkin toivetta (ainakin nuorempi polvi) noudattaa hyvin. Lahjaksi saadun tavaran pois heittäminen oli minulle joskus vaikeaa ja myös noloa. Eihän lahjaa voi antaa eteenpäin! Nykyään ajattelen, että ketään muu kuin minä itse, ei voi määritellä mitä esineitä säilytän kodissani. Lahjan antajan tarkoituksena on taatusti ollut ilahduttaa lahjan saajaa, joten jos tavara on aivan turha ja vie vain kodissa tilaa, niin silloin alkuperäinen idea ei enää toteudu ja tavaran voi antaa eteenpäin tuottamaan iloa jollekin tavaraa oikeasti tarvitsevalle.

Mitkä ovat sinun tekosyyt?

DIY valaisimien maalaus

Nämä kasarivalaisimet ovat niin mun suosikkeja. Itse olen löytänyt tämän kolmen setin vanhempieni varastosta, mutta olen nähnyt täsmälleen samanlaisia myös kirpputoreilla. Pitkään mietin, miten upeita valaisimista saisi, jos ne van pystyisi maalaamaan. Alkuperäinen beige-ruskea väritys on mielestäni aika kammottava, vaikka alankin jo vähän tottua tuohon yhteen maalaamattomaan kattovalaisimeen. 

Ja miksipä ei oikea maali valaisimessa pysyisi? Siispä tuumasta toimeen! Paras paikka tätä tehdä oli ulkosalla vanhempieni luona, joten heti kun ilmat lämpenevät maalaan sen viimeisenkin valaisimen. Keittiön hissivalaisimen suihkin pelkästään spray-maalilla, jalkalamppuun sudin ensimmäiseksi kerrokseksi Tikkurilan Otex -tartuntapohjamaalia. Lopputuloksena keittiövalaisin on hieman röpölöinen, kun taas jalkalampun pinta on sileä ja näin ollen helpompi pyyhkiä pölystä. Molempiin käytin samaa matta mustaa spray-maalia. Valaisimien ruskeaa johtoa en uskaltanut maalata, sillä arvelin maalin hilseilevän siitä pois. Onneksi johto sulautuu mustan kanssa yllättävän hyvin yhteen.

Maalaus oli hauskaa puuhaa. Eikun retrovalaisimia kirppiksiltä metsästämään!


ps. Juuri kun kehuin näitä valaisimia, keittiön hissivalaisin ei pysy enää ylhäällä :D Eiköhän se saada silti korjattua!