Tavarasta luopumisen tuska

 

 

Siivosin keittiön kaappeja ja törmäsin sekalaiseen kokoelmaan aterimia. Pari kiinalaista haarukkaa, Sorsakosken lusikka, haarukka ja veitsi, Savonian jäätelölusikka ja tuskin suomalainen, pupun kuvalla varustettu pikkuveitsi. Mistä ihmeestä lie nekin tulleet?! No minä niitä sitten SPR:n Konttiin antamaan, kun mies takertuu näihin Sorsakoski ja Savonia aterimiin. Tästä tuli mieleen, miten ihmisillä on erilaisia syitä pitää jokin itselle turha tavara. Miksi on niin vaikeaa luopua tavarasta? Syitähän on lukuisia, mutta tässä tulee nyt muutama syy, jotka ovat itselleni olleet aikoinaan (ja joskus vähän vieläkin) niitä vaikeimpia.

"Koska tämä oli kallis / design-tuote / merkkituote."
Joillekin kalliit tavarat ovat itseisarvo, ja olivat minullekin joskus. Vaikka en ikinä käyttänyt valkoisia maalaisromanttisia pellavaisia Lexingtonin kangasservettejä, en edes harkinnut luopuvani niistä. Nykyään ajattelen, että aikoinaan tekemäni kalliit virheostokset pitää hyväksyä virheinä, joista nyt otan opikseni. Vaikka tavara viruisi monta vuotta käyttämättömänä kaapissa, en tule saamaan rahojani takaisin.

"Koska siihen on käytetty niin paljon aikaa ja vaivaa."
Tämä menee osittain samaan kategoriaan kalliiden tuotteiden kanssa. Olen tehnyt aina paljon itse: ommellut, maalannut, askarrellut ja tuunannut. Säilytin pitkään ensimmäisen opiskeluvuoteni tekeleitä, vaikka ne olivat aivan hirveitä eikä niille ollut mitään käyttöä. Vain koska niihin oli kulutettu niin paljon verta, hikeä ja kyyneleitä. Tavaran, johon on melkein uhrattu mielenterveys, ja joka silti on aivan kaamea ja käyttökelvoton, ainoa oikea paikka on kierrätys.

"Koska aion vielä joskus käyttää tätä / tehdä tästä jotain."
Kun on luonteeltaan väkertäjä, niin kyllähän sitä askartelumateriaalia kertyy. Olen nyt määritellyt askartelu-, maalaus- ja ompelutarvikkeille omat järkevän kokoiset laatikot, joihin tavaroiden tulee mahtua. Siltikin matskua on liikaa siihen nähden kuinka paljon oikeasti teen niistä jotain. Muiden tavaroiden kohdalla alan päästä aika hyvään "jos en ole vuoteen tätä tarvinnut, en tarvitse sitä ollenkaan" -systeemiin.

"Koska sain sen lahjaksi."
Onneksi nykyään on lahjalistat ja niitä noudatetaan hyvin. Yleinen toive on myöskin toivoa rahaa ja elämyksiä, ja onneksi tätäkin toivetta (ainakin nuorempi polvi) noudattaa hyvin. Lahjaksi saadun tavaran pois heittäminen oli minulle joskus vaikeaa ja myös noloa. Eihän lahjaa voi antaa eteenpäin! Nykyään ajattelen, että ketään muu kuin minä itse, ei voi määritellä mitä esineitä säilytän kodissani. Lahjan antajan tarkoituksena on taatusti ollut ilahduttaa lahjan saajaa, joten jos tavara on aivan turha ja vie vain kodissa tilaa, niin silloin alkuperäinen idea ei enää toteudu ja tavaran voi antaa eteenpäin tuottamaan iloa jollekin tavaraa oikeasti tarvitsevalle.

Mitkä ovat sinun tekosyyt?