Kodissamme on yhteensä kolme mattoa: Eteisen matto ja parvekkeen oven edessä oleva pieni matto olohuoneessa käytännön syistä. Matot ovat mahdollisimman huomaamattomia ja yksivärisiä, niiden ainoa tehtävä on suojata parkettia. Vessasta löytyy kolmas matto, jonka ostin seitsemän vuotta sitten Pentikistä, ja on edelleen kuin uusi.
Entisessä kodissa pidin olohuoneen lattialla luonnonvalkoista villaista karvalankamattoa, mutta uuden kodin lattialle se ei enää päässyt. Ajattelin ostaa sen tilalle jonkun käytännöllisemmän, helposti puhdistettavan. Makuuhuoneisiin kaavailtiin betonilattioiden päälle lämpimiä mattoja, mutta ei se lattia sitten niin kylmä ollutkaan. Ja voi hitsi, että siivoaminen oli helppoa, kun ei tarvinnut rullailla ja siirellä painavia mattoja pois tieltä. Saati sitten tuulettaa ja tampata niitä.
Nykypäivän mattoihin tosin riittää monesti pelkkä imurointi, mutta silti. Olen jo niin tottunut kotiimme ilman mattoja, että en välttämättä enää halua niitä. Olen kuitenkin avoin kaikelle, ja olenkin miettinyt esimerkiksi lehmäntaljaa olohuoneeseen. Minimalismiahan tämä matottomuuskin periaatteessa on :)






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti